Suomalaisen hyvinvointivaltioprojektin tavoitteena on,
nimensä mukaisesti, ollut hyvinvoinnin edistäminen. Hyvinvoinnin sanotaan
muuttuvan enemmän elintapoihin keskittyväksi, eikä ihmisiä uhkaavien sosiaalisten
riskien luonne ole enää samanlainen kuin ennen. Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan,
ja yhä useammin hyvinvointiamme uhkaa ennemmin oma käytöksemme kuin
rakenteellinen epäkohta. Vai onko näin sittenkään?
Ruotsissa on juuri ilmestynyt kahden toimittajan (Anton
Gustavsson & Adam Svanell) kirjoittama kirja "Spela lagom! Hur drömmen om snabba pengar gjorde Sverige spelberoende",
jonka nimessä jo viitataan siihen, kuinka valtion tavoite suurista
rahapelituotoista on saanut aikaan rahapeliongelmia.
Spela lagom viittaa Ruotsin valtion
lisensoiman rahapeliyhtiön Svenska Spelin kampanjaan,
jossa kehotetaan pelaajia säilyttämään pelissä maltti. Pelaaminen on lagom kun se on hauskaa ja pelaajan
hallinnassa. Lagom on myös yksilöllistä
– toiselle sata kruunua on iso raha, toiselle pieni panos.
Ongelmapelaajille, heille jotka ovat pelaamisen vuoksi menettäneet
asuntonsa, valehdelleet vuosikymmeniä puolisolleen tai kerjänneet kadulla rahaa
pelaamiseen, spela lagom on mahdotonta.
Kansalaisten holhous tai suojelu on aina kyseenalaista, mutta esimerkiksi
sairastavuuden ja kuolleisuuden vähentämiseksi sitä tehdään vaikkapa
alkoholipolitiikassa. Rahapelaamisen mahdollisuudet ovat tällä hetkellä laajat,
niin yksinoikeusyhtiöiden kuin ulkomaisten rahapelisivustojen kautta. Olisiko
syytä tiukentaa rahapelaamisen rajoituksia, holhota ja suojella, pyrkiä
hyvinvoinnin lisäämiseen? Vai riittääkö kehotus spela lagom?
