Ammattina apurahatutkija

Väitöstutkimuksen tekemiseen myönnettävistä apurahoista on valtava kilpailu, ja niitä saavat ne harvat jotka ovat kirjoittaneet hyvän tutkimussuunnitelman, joilla on ympärillään riittävän suuri ja asiantunteva tukiverkosto (tutkimusryhmä, ohjaajat), ja joiden aihe sopii rahoittavan tahon intresseihin. Väitöskirjan tekeminen apurahalla tarkoittaa usein yhden vuoden mittaisia apurahakausia ja jokavuotista jännitystä rahoituksen jatkumisesta.

Apurahat ovat pieniä, ja niistä joutuu itse maksamaan oman työeläkemaksunsa ja usein korvauksen myös työtilastaan. Apurahatutkija ei virallisesti kuulu yliopiston työyhteisöön, eikä siten ole oikeutettu esimerkiksi työterveyshuoltoon. Pienipalkkainen pätkätyö vailla mitään tietoa jatkosta - kuka apurahatutkijaksi siis haluaa ja miksi ihmeessä?

Tohtorit saavat myös miekan, MIEKAN!

No, me olemme tämän tien valinneet, mielikuvissamme tohtorinhatun mukanaan tuomat lukuisat työtarjoukset, isot palkat ja ylenpalttinen gloria ja kunnioitus. Ja kyllähän itse apurahalla työskentelyyn sisältyy monia hyviä puolia, vapaat työajat nyt ensisijaisina. Kestävän kehityksen periaatteiden mukainen työelämä korostaa degrowthia ja downshiftaamista; ilmastonmuutoksen pysäyttämisen ohella tavoitteena on onnellisempi työväestö. Sitäkin apurahatutkiminen ammattina tarkoittaa: kun sataa lunta, jään kotiin töihin.

Väitöskirjaa tekevä on kuitenkin jatkuvasti oman ja koko tiedeyhteisön arvioivien silmien alla. Mitä olet saanut aikaiseksi? Oletko julkaissut? Missä vaiheessa työsi on? Sinua arvioidaan henkilökohtaisesti – ja joskus henkilökohtaisten ominaisuuksiesi perusteella. Työhön sisältyy paljon niin sisäisiä kuin ulkoisiakin paineita, ja niitä puretaan usein työskentelemällä illat ja viikonloput, jättämällä lomat pitämättä.

Gloria ja työtarjoukset ovat vielä edessäpäin (uskomme niihin yhä!), mutta nyt apurahalla jatko-opintojamme rahoittaessamme haluaisimme nostaa esille kaksi seikkaa, joita kannattaa miettiä ennen apurahahakemuksen lähettämistä.

1. Toimeentulo apurahakauden aikana: apurahojen suuruus on keskimäärin 21 000–23 000 euroa vuodessa, useimmilla säätiöillä tohtorintutkintoa suorittavalle sen 21 000. Kuukautta kohti siis 1 750 euroa. Työeläkemaksu on tämänsuuruisesta apurahasta 2 510 euroa vuodessa eli 209 euroa kuussa. HY:n valtiotieteellisessä tiedekunnassa apurahatutkijoilta peritään sadan euron kuukausikorvaus työtilasta. 1750 – (209 + 100) = 1441. Käteen jäävä osuus on siis samaa luokkaa kuin kolmannen vuoden opiskelijan harjoittelijan palkka. Haluamme tähdentää, että olemme äärimmäisen kiitollisia meitä rahoittaneille säätiöille. Samaan aikaan haluamme kuitenkin tuoda esille sen, että ainakin Helsingissä asuva, apurahalla työskentelevä maisteri saattaa tarvita joko pienen sivutyön tai hyvätuloisen puolison rahoittaakseen elämänsä.

2. Toimeentulo apurahakauden jälkeen – Entä jos uutta apurahaa ei myönnetä ja jää työttömäksi: on todennäköistä mutta ei varmaa, että jatko-opiskelija saa työttömyyskorvausta jäädessään työttömäksi apurahakauden jälkeen. Jos jatko-opiskelu katsotaan päätoimiseksi opiskeluksi, joutuu hakija luopumaan opinto-oikeudestaan ennen mahdollisuutta työttömyystukeen. Päätoimiseksi opiskelu saatetaan katsoa esimerkiksi, jos jatkotutkinnon suorittaminen on aloitettu heti perustutkinnon jälkeen. Tätä ei kukaan meille kertonut. Muistin varassa kirjoitettu lainaus jonkun ammattiliiton sivuilta (huomaa tutkijan tarkkuutemme):

”K: Jos jatko-opiskelija alkaa tehdä väitöskirjaa apurahalla, mutta ei ensimmäisen vuoden jälkeen saa rahoitusta vaan jää työttömäksi, eikä saa myöskään työttömyyskorvausta, onko järkevää siis edes ottaa vastaan vuoden mittaisia apurahakausia?

V: Tämä on jokaisen nuoren tutkijan itse mietittävä.”

Etuoikeutettuina apurahansaajina (sillä etuoikeutetuiksi me itsemme kaikesta huolimatta miellämme) työnkuvamme ansaitsee myös rajattomasti kehuja: on useimmiten ihan siistiä tehdä töitä siten, että saa asettaa itse omat vaatimuksensa ja tavoitteensa. Vaikka yliopisto-organisaatio on jähmeä, joutuu apurahatutkija sen kanssa kohtaamisiin varsin harvoin: huippua on siis myös se, että voi käyttää työaikaansa todelliseen työn tekemiseen byrokratian sijaan. Ja ne sisällöt! Itse kirjoitat tutkimussuunnitelman, haet sille rahaa ja sen jälkeen toteutat sen. Ohjaajien ja muiden suosiollisella avustuksella toki, mutta kädet saavat operoida melko vapaasti. Vaikka kirjoittamalla blogia työajalla!

Jälkihuomio: syy miksi blogi on tässä syksyllä jäänyt päivittämättä, on se että molemmat blogistit ovat olleet hautautuneita apurahahakemusten kirjoittamiseen.