HUOM! Ylen puoli yhdeksän
uutiset, Tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen kirjoittajat, yhteiskuntapolitiikan
opiskelijoiden ainejärjestölehti Kajahdus ja Paavo Väyrynen SAAVAT EDELLEEN käyttää
blogitekstejämme uutisoinnissaan. Mikäli tästä kehotuksesta huolimatta
yllämainitut tahot eivät käytä tekstejämme, meille tulee siitä niinku tosi paha
mieli, ja vaadimme ainakin yhtä miljoonaa euroa korvaukseksi.
Jos muut kuin
edellä mainitut tahot lainaavat (oletusarvon mukaisesti vääristellen)
sanansäiläämme, pyydämme heitä tuomaan työhuoneellemme olutta.
Kirjoitimme
tämän tekstin siten, että tietyt ihmiset ymmärtävät sen olevan vitsi, vaikka
emme ole oikeastaan itsekään ihan varmoja onko tämä nyt vitsiä vai ei. Jos tätä
vitsiä ei ymmärretä, teemme sekä rikosilmoituksen että kantelun julkisen sanan
neuvostolle. Kyse on vakavasta asiasta. Puemme sen kuitenkin vitsin muotoon,
joka saattaa olla jostakusta hauska tai sitten ei. Tiedämme tosin ainakin yhden
tahon, jonka mielestä tämä vitsi ei missään määrin ole hauska, mutta sillä ei
ole väliä, koska tämä on kuitenkin vitsi ja tiedämme heidän olevan
tiukkapipoisia, etenkin jos he ottavat tämän tosissaan. Vai olikohan tämä nyt
sittenkään vitsi? Huoh, blogistin raskas arki.
Seuraavaksi
kirjoitamme vakavista asioista.
1 kommentti:
Vähän ryhtiä nyt tähän blogaamiseen!
Lähetä kommentti