Työryhmäesityksen anatomiaa

Olennainen osa väitöskirja- ja tutkimustyötä ovat tutkimuksen etenemisestä (se etenee!!) kertominen ja muiden esitysten kuunteleminen työryhmissä eri konferensseissa. Pilkomme nyt osiin kokemuksiamme hyvästä (ja huonosta) esityksestä.

Konferenssiesityksen ytimenä on tutkimuksen suunnitelma, toteutus tai tulokset. Muuhun voidaan suhtautua kummeksuen. Esityksessä kerrotaan yleisölle jostakin osasta tutkimusta, ja sitä tukee usein PowerPoint-setti. Visualisointi PP:n avulla on mielestämme aina järkevää, koska jos esityksen pitäjä puhuu englantia esimerkiksi vahvalla venäläisellä (tai suomalaisella…) aksentilla, saattaa pelkästään puhutun esityksen kuunteleminen osoittautua haasteelliseksi. Itse puhujaa tämä ei tosin aina tunnu haittaavan, ja olemmepa joskus todistaneet myös esityksiä joissa tutkija lukee konferenssipaperinsa sellaisenaan yleisön edessä, lisäämättä siihen (tai poistamatta siitä) mitään. Tähän Heiskanen-Mäkinen ei vielä ole uskaltanut ryhtyä, varsinkin kun se usein nimenomaisesti kielletään konferenssien ohjeistuksissa. Ja me suomalaiset noudatamme ohjeistuksia.

Kokemustemme mukaan PowerPoint-esityksen tekeminen alkaa muodostamalla noin viisikymmentä sekavaa diaa, sisältäen muun muassa ison joukon aikaisemmissa esityksissä käytettyjä dioja ja lisäksi tusinan verran sekalaisia huomautuksia, kuten ”tähän se teoria” ja ”joku kiva kuva”. Vähitellen dioja on karsittava, koska usein esityksen pituus ei saa ylittää kahtakymmentäviittä minuuttia, ja puoli minuuttia diaa kohti osoittaisi todellisia nopeuspuhujan lahjoja. Nyrkkisääntönä olemme pitäneet, että diojen määrän ei kannata olla suurempi kuin esitykselle varattujen minuuttien määrä.

Kysymys siitä millaisia asioita PP-esitykseen laitetaan on mielenkiintoinen. Yhden kulttuurin mukaan settiin laitetaan vain muutama kuva tai kaavio, jotka tukevat puhuttua esitystä. Mitä raflaavampia kuvia, sitä varmempi yleisön kiinnostus. Kun seuraavan kerran tuntuu siltä ettei esitys etene, aiomme lisätä siihen kuvia esimerkiksi ”kuumasta kuntogurusta joogaamassa alusvaatteissaan”. Jos tiedeyhteisö ei tälle lämpene, niin sitten ei kyllä millekään.

Toinen koulukunta, Suomessa enemmän vallalla oleva, kannattaa diaesityksen rakentamista puhutun esityksen mukaisesti niin, että se sisältää tärkeimmät pointit kirjoitettuna. Harmillisen usein kuitenkin käy niin, että puhujan mielestä siinä omassa esityksessä tärkeimmät pointit muodostuvat kaikesta mitä hän sanoo. Ensimmäisillä konferenssikerroilla tuloksena saattaakin olla 40 kalvoa kasin kirjoituskoolla pikapuhuttuna 29 minuutissa ja ”anteeksi, johtopäätökset jäivät nyt ajan puutteesta johtuen kertomatta”. Yes, we have been there.

Esityksen muodostaminen on tasapainoilua näiden kahden näkemyksen välillä – kumpikaan liioiteltuna ei toimi. Parhaimmat esitykset yhdistävät näitä kahta koulukuntaa.

Tässä kuitenkin koulukunnasta riippumatta kolme esityksen rakenteeseen liittyvää seikkaa, jotka olemme havainneet käteviksi.  

1. Raflaava otsikko
Otsikko on oikeasti todella tärkeä. Parhaita otsikoita ovat hassut sanaleikit, kuten sellaiset joissa ANT-lyhennettä käytetään muurahais-merkityksessä, tai sellaiset joissa yhdistetään jännittävällä tavalla vaikkapa tutkimusaihe (Paasikiven-Kekkosen linjan vaikutus maidon hintaan 1960-luvulla) ja menetelmä (etnografia).





2. ”Tässä esityksessä puhun teille…”  -dia
Kyllä, tämä kuulostaa vähän tylsältä, mutta ihmisten (meidän) on yleensä helpompi keskittyä asiaan, jos he tietävät mihin asia on menossa.  Toki sisällysluettelosta joku saattaa myös kuvitella, että tutkija itse tietää mihin esitys on menossa.  Ja se on aina plussaa!   

 3. Viimeisen dian kiitokset
Näitä näkee yllättävän harvoin niiden selvästä nerokkuudesta huolimatta. Kun vapisevin äänin lopulta pääsee esityksen loppuun ja keskittyy vastaamaan kysymyksiin (seuraava anatomia-palsta muuten käsittelee näitä kysymyksiä!), on hyvä että taululle heijastumaan jäävässä viimeisessä diassa on nimesi, yhteystietosi ja parhaassa tapauksessa myös esityksen aiheesta kirjoittamasi julkaisut sekä joku kiva kuva. Kuva auttaa erityisesti niissä tilanteissa, joissa esityksesi ei ole herättänyt juurikaan kysymyksiä. Silloin aina joku voi viitata ja kysyä onko tuo luminen maisema Suomesta. Sitä on sitten mukava yhdessä hymistellä

Lopuksi haluamme mainita lyhyesti PowerPointin haastajasta. Moni tutkija lienee jo nyt nähnyt ainakin yhden Prezi-esityksen, joka on PowerPoint-esityksille rinnakkainen muoto. Heiskasen-Mäkisen virallisen linjauksen mukaan hyvin tehdyt Prezit ovat ”totally cool”. Itse emme ole vielä siirtyneet pois PowerPointeista, mutta tämä ei johdu siitä että meillä olisi ollut vaikeuksia Prezi-esityksen ajatusmaailman ja tekniikan hahmottamisessa. Ei toki, tietoisesti olemme päättäneet pitäytyä näissä perinteisemmissä teknisissä muodoissa.