Spela lagom?

Suomalaisen hyvinvointivaltioprojektin tavoitteena on, nimensä mukaisesti, ollut hyvinvoinnin edistäminen. Hyvinvoinnin sanotaan muuttuvan enemmän elintapoihin keskittyväksi, eikä ihmisiä uhkaavien sosiaalisten riskien luonne ole enää samanlainen kuin ennen. Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan, ja yhä useammin hyvinvointiamme uhkaa ennemmin oma käytöksemme kuin rakenteellinen epäkohta. Vai onko näin sittenkään?

Ruotsissa on juuri ilmestynyt kahden toimittajan (Anton Gustavsson & Adam Svanell) kirjoittama kirja "Spela lagom! Hur drömmen om snabba pengar gjorde Sverige spelberoende", jonka nimessä jo viitataan siihen, kuinka valtion tavoite suurista rahapelituotoista on saanut aikaan rahapeliongelmia. Spela lagom viittaa Ruotsin valtion lisensoiman rahapeliyhtiön Svenska Spelin kampanjaan, jossa kehotetaan pelaajia säilyttämään pelissä maltti. Pelaaminen on lagom kun se on hauskaa ja pelaajan hallinnassa. Lagom on myös yksilöllistä – toiselle sata kruunua on iso raha, toiselle pieni panos.

Ongelmapelaajille, heille jotka ovat pelaamisen vuoksi menettäneet asuntonsa, valehdelleet vuosikymmeniä puolisolleen tai kerjänneet kadulla rahaa pelaamiseen, spela lagom on mahdotonta. Kansalaisten holhous tai suojelu on aina kyseenalaista, mutta esimerkiksi sairastavuuden ja kuolleisuuden vähentämiseksi sitä tehdään vaikkapa alkoholipolitiikassa. Rahapelaamisen mahdollisuudet ovat tällä hetkellä laajat, niin yksinoikeusyhtiöiden kuin ulkomaisten rahapelisivustojen kautta. Olisiko syytä tiukentaa rahapelaamisen rajoituksia, holhota ja suojella, pyrkiä hyvinvoinnin lisäämiseen? Vai riittääkö kehotus spela lagom?

Jatko-opiskelija kesälomalla

Loma, niin, kyllä sitä on,

en vain oikein tiedä milloin.

Nyt ehkä? Viikon päästä? Viikko sitten?

Loma on vain minun ja kalenterini välinen asia,
siitä ei ole kiinnostunut henkilöstöosasto, SIP, SAP tai SÖP -järjestelmä.

Miten voin sen itse päättää? Eikö kukaan tosiaan vahdi?

"Olin lomalla, juu, Ruotsissa kävin."
Selkeästi, maan raja asettaa rajan lomalle.

Tänään en ole lomalla.
Kolmelta torikauppiaat lähtevät, mansikat pitäisi pakkaseen, ehkä lähden minäkin.

Huomenna en varmasti ole lomalla.
Nukuttaa aamulla kovin, eilen skumppailta venähti, menen vasta iltapäivällä.

Joustavuus, vastuu, tavoitteet.

Todistettavasti olen ollut lomalla 1,5 viikkoa.
Ja se yksi perjantai kun lähdin yhden junalla festareille.
Ja juhannuksen vieton aloitin jo tiistaina.

Lähden lounaalle, palaan kahden viikon kuluttua.
Se on jatko-opiskelijan loma.

Entä se artikkeli? Lukisinko vähän teoriaa tässä riippumatossa?
Sekin on jatko-opiskelijan loma. Teoriassa.

Heiskasen-Mäkisen keskustelukerhon kevätjuhlat

Blogimme viimeaikainen hiljaiselo viestii vilkkaasta menosta blogin ulkopuolella. Seuraa lyhyt reportaasi eräistä toukokuisista juhlista ja niihin johtaneista tapahtumista.

Perustimme alkuvuodesta 2012 keskustelukerhon, joka on pyörinyt ensimmäistä kauttaan tämän kevään. Keskustelukerho on nimeltään torstaitee, vaikkakaan sitä ei järjestetä aina torstaisin, eikä siellä tarjoilla teetä (ellei senkertainen vieraamme erikseen toivo teetä).

Kerhon alkuperäinen idea oli ystävien tapaamisen lisäksi kehittää keskustelutaitojamme ja oppia uusia asioita hauskalla tavalla. Tätä edesauttaaksemme olemme kutsuneet joka viikko yhden henkilön vieraaksemme puhumaan aiheesta, jonka vieras saa päättää. Aihetta ei tarvitse kertoa meille etukäteen, eikä sen tarvitse liittyä sosiaalipolitiikkaan tai edes akateemiseen maailmaan. Keskustelun helpottamiseksi olemme kuitenkin pyytäneet vieraitamme valmistelemaan aiheestaan lyhyen alustuksen. Myös taustamateriaalia on saanut halutessaan tuoda, ja moni käyttikin tätä mahdollisuutta hyväkseen.

Keskustelukerhon kevätkausi oli suuri menestys. Meillä kävi yhteensä yhdeksän vierasta ja keskustelunaiheet vaihtelivat akateemisista analyyseistä (mm. sosiaalipoliittisen järjestelmän nykytila ja tulevaisuus) ja aatteellisista aiheista (esim. rumpologia, porvarismi) empiirisiin ja henkilökohtaisempiin keskustelunavauksiin (huumeet, ironia).

Kevätkausi huipentui suuriin juhliin, jonne kaikki keskustelijat olivat kutsuttuja.

  

Eräs vieraamme kuvasi myöhemmin iltaa sanoin ”luulin jo päässeeni eroon elämästä, jossa cocktail-palat eivät lopu kesken ja ilmainen viini virtaa ”.

Juhlien ohjelmaan kuului syömisen ja juomisen lisäksi myös keskustelukerhon näyttelynavajaiset. Näyttely koostui valokuvista ja vieraidemme piirroksista. Tässä Heiskanen esittelee näyttelyä.

Ilta huipentui juhlapuheeseen ja kunniakirjojen jakoon, kuten jokaisessa itseään arvossa pitävässä kevätjuhlassa kuuluu. 

Heiskasen-Mäkisen keskustelukerho jakoi 16.5.2012 kunniamaininnat

kvasitieteellisyydestä

henkilökohtaisesta otteesta

opettajanlahjoista

laajasta huumetietoudesta

sosiaalipoliittisuudesta

rohkeudesta

eläinrakkaudesta

parhaasta ideasta. 

Lisäksi jaettiin diplomi naiselle.

Palkitut ryhmäkuvassa

Uskomme nyt olevamme valmiimpia keskustelemaan erilaisista aiheista yllättävissä tilanteissa. Olemme tosin iloisia, että kukaan ei tuonut aiheeksi esimerkiksi Hobbesin Leviathania tai Yhdysvaltojen sisällisotaan liittyvää asetuotantoa. Jo keskustelu finanssikriisistä muistutti välillä enemmän opetus- kuin keskustelutilannetta. Onnistunut kokeilumme saa kuitenkin jatkoa, kun keskustelukerho palaa taas syyskaudella uusin avauksin ja vierain! Jos Sinä, lukija, koet polttavaa halua tulla vieraaksi kerhoomme, otamme hakemuksia vastaan osoitteeseen heiskanenmakinen[a]gmail.com.

Heiskasen-Mäkisen mediallinen linjaus: VMP

HUOM! Ylen puoli yhdeksän uutiset, Tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen kirjoittajat, yhteiskuntapolitiikan opiskelijoiden ainejärjestölehti Kajahdus ja Paavo Väyrynen SAAVAT EDELLEEN käyttää blogitekstejämme uutisoinnissaan. Mikäli tästä kehotuksesta huolimatta yllämainitut tahot eivät käytä tekstejämme, meille tulee siitä niinku tosi paha mieli, ja vaadimme ainakin yhtä miljoonaa euroa korvaukseksi.

Jos muut kuin edellä mainitut tahot lainaavat (oletusarvon mukaisesti vääristellen) sanansäiläämme, pyydämme heitä tuomaan työhuoneellemme olutta.

Kirjoitimme tämän tekstin siten, että tietyt ihmiset ymmärtävät sen olevan vitsi, vaikka emme ole oikeastaan itsekään ihan varmoja onko tämä nyt vitsiä vai ei. Jos tätä vitsiä ei ymmärretä, teemme sekä rikosilmoituksen että kantelun julkisen sanan neuvostolle. Kyse on vakavasta asiasta. Puemme sen kuitenkin vitsin muotoon, joka saattaa olla jostakusta hauska tai sitten ei. Tiedämme tosin ainakin yhden tahon, jonka mielestä tämä vitsi ei missään määrin ole hauska, mutta sillä ei ole väliä, koska tämä on kuitenkin vitsi ja tiedämme heidän olevan tiukkapipoisia, etenkin jos he ottavat tämän tosissaan. Vai olikohan tämä nyt sittenkään vitsi? Huoh, blogistin raskas arki.

Seuraavaksi kirjoitamme vakavista asioista.

Konferenssi-suomi sanakirja

Toim. huom.: Pohjautuu huhu- ja kuulopuheisiin, Internetiin sekä uniin. EI perustu Heiskasen-Mäkisen omiin saati tutkijakollegoiden kokemuksiin.

”Olin työmatkalla viime viikolla.”

= Konferenssi! Konferenssi!!

”Konferenssi kesti kaksi päivää.”

= Olin matkalla viikon.

”Lentomatkustaminen on aina kuluttavaa.”

= Hyödynsin ilmaista alkoholitarjoilua reilusti, kuten yleensä.

”Puhujat olivat toinen toistaan kovatasoisempia.”

= Oli siellä muutama ihan hyvä paperi.

”Pääpuhujalla oli monia mielenkiintoisia näkökohtia.”

= Jotka kertoisin, jos olisin a) ollut hereillä ja b) ymmärtänyt ne.

”Tapasin kaikkia uusia ihmisiä.”

= Oli kivaa nähdä samoja naamoja kuin edellisissä konferensseissa.

”Konferenssin todellinen hyöty oli verkostoitumisessa.”

= Istuin baarissa muiden tutkijoiden kanssa.

”Cocktail-tilaisuudessa sain mahdollisuuden keskustella muiden osallistujien kanssa tutkimuksestani.”

= Keskustelin lähinnä viiniä tarjoilevan henkilön kanssa.

”Lauantaina ohjelmassa ei ollut tutkimusaiheeseeni erityisesti liittyviä esityksiä”

= Tutustuin perjantai-iltana konferenssikaupungin yöelämään.

”Siis työmatkojahan nämä ovat.”

= Harvoin olen ollut niin krapulassa.

”Aika raskas reissu kuitenkin”

= Aika raskas reissu kuitenkin.

Työryhmäesityksen anatomiaa

Olennainen osa väitöskirja- ja tutkimustyötä ovat tutkimuksen etenemisestä (se etenee!!) kertominen ja muiden esitysten kuunteleminen työryhmissä eri konferensseissa. Pilkomme nyt osiin kokemuksiamme hyvästä (ja huonosta) esityksestä.

Konferenssiesityksen ytimenä on tutkimuksen suunnitelma, toteutus tai tulokset. Muuhun voidaan suhtautua kummeksuen. Esityksessä kerrotaan yleisölle jostakin osasta tutkimusta, ja sitä tukee usein PowerPoint-setti. Visualisointi PP:n avulla on mielestämme aina järkevää, koska jos esityksen pitäjä puhuu englantia esimerkiksi vahvalla venäläisellä (tai suomalaisella…) aksentilla, saattaa pelkästään puhutun esityksen kuunteleminen osoittautua haasteelliseksi. Itse puhujaa tämä ei tosin aina tunnu haittaavan, ja olemmepa joskus todistaneet myös esityksiä joissa tutkija lukee konferenssipaperinsa sellaisenaan yleisön edessä, lisäämättä siihen (tai poistamatta siitä) mitään. Tähän Heiskanen-Mäkinen ei vielä ole uskaltanut ryhtyä, varsinkin kun se usein nimenomaisesti kielletään konferenssien ohjeistuksissa. Ja me suomalaiset noudatamme ohjeistuksia.

Kokemustemme mukaan PowerPoint-esityksen tekeminen alkaa muodostamalla noin viisikymmentä sekavaa diaa, sisältäen muun muassa ison joukon aikaisemmissa esityksissä käytettyjä dioja ja lisäksi tusinan verran sekalaisia huomautuksia, kuten ”tähän se teoria” ja ”joku kiva kuva”. Vähitellen dioja on karsittava, koska usein esityksen pituus ei saa ylittää kahtakymmentäviittä minuuttia, ja puoli minuuttia diaa kohti osoittaisi todellisia nopeuspuhujan lahjoja. Nyrkkisääntönä olemme pitäneet, että diojen määrän ei kannata olla suurempi kuin esitykselle varattujen minuuttien määrä.

Kysymys siitä millaisia asioita PP-esitykseen laitetaan on mielenkiintoinen. Yhden kulttuurin mukaan settiin laitetaan vain muutama kuva tai kaavio, jotka tukevat puhuttua esitystä. Mitä raflaavampia kuvia, sitä varmempi yleisön kiinnostus. Kun seuraavan kerran tuntuu siltä ettei esitys etene, aiomme lisätä siihen kuvia esimerkiksi ”kuumasta kuntogurusta joogaamassa alusvaatteissaan”. Jos tiedeyhteisö ei tälle lämpene, niin sitten ei kyllä millekään.

Toinen koulukunta, Suomessa enemmän vallalla oleva, kannattaa diaesityksen rakentamista puhutun esityksen mukaisesti niin, että se sisältää tärkeimmät pointit kirjoitettuna. Harmillisen usein kuitenkin käy niin, että puhujan mielestä siinä omassa esityksessä tärkeimmät pointit muodostuvat kaikesta mitä hän sanoo. Ensimmäisillä konferenssikerroilla tuloksena saattaakin olla 40 kalvoa kasin kirjoituskoolla pikapuhuttuna 29 minuutissa ja ”anteeksi, johtopäätökset jäivät nyt ajan puutteesta johtuen kertomatta”. Yes, we have been there.

Esityksen muodostaminen on tasapainoilua näiden kahden näkemyksen välillä – kumpikaan liioiteltuna ei toimi. Parhaimmat esitykset yhdistävät näitä kahta koulukuntaa.

Tässä kuitenkin koulukunnasta riippumatta kolme esityksen rakenteeseen liittyvää seikkaa, jotka olemme havainneet käteviksi.  

1. Raflaava otsikko
Otsikko on oikeasti todella tärkeä. Parhaita otsikoita ovat hassut sanaleikit, kuten sellaiset joissa ANT-lyhennettä käytetään muurahais-merkityksessä, tai sellaiset joissa yhdistetään jännittävällä tavalla vaikkapa tutkimusaihe (Paasikiven-Kekkosen linjan vaikutus maidon hintaan 1960-luvulla) ja menetelmä (etnografia).





2. ”Tässä esityksessä puhun teille…”  -dia
Kyllä, tämä kuulostaa vähän tylsältä, mutta ihmisten (meidän) on yleensä helpompi keskittyä asiaan, jos he tietävät mihin asia on menossa.  Toki sisällysluettelosta joku saattaa myös kuvitella, että tutkija itse tietää mihin esitys on menossa.  Ja se on aina plussaa!   

 3. Viimeisen dian kiitokset
Näitä näkee yllättävän harvoin niiden selvästä nerokkuudesta huolimatta. Kun vapisevin äänin lopulta pääsee esityksen loppuun ja keskittyy vastaamaan kysymyksiin (seuraava anatomia-palsta muuten käsittelee näitä kysymyksiä!), on hyvä että taululle heijastumaan jäävässä viimeisessä diassa on nimesi, yhteystietosi ja parhaassa tapauksessa myös esityksen aiheesta kirjoittamasi julkaisut sekä joku kiva kuva. Kuva auttaa erityisesti niissä tilanteissa, joissa esityksesi ei ole herättänyt juurikaan kysymyksiä. Silloin aina joku voi viitata ja kysyä onko tuo luminen maisema Suomesta. Sitä on sitten mukava yhdessä hymistellä

Lopuksi haluamme mainita lyhyesti PowerPointin haastajasta. Moni tutkija lienee jo nyt nähnyt ainakin yhden Prezi-esityksen, joka on PowerPoint-esityksille rinnakkainen muoto. Heiskasen-Mäkisen virallisen linjauksen mukaan hyvin tehdyt Prezit ovat ”totally cool”. Itse emme ole vielä siirtyneet pois PowerPointeista, mutta tämä ei johdu siitä että meillä olisi ollut vaikeuksia Prezi-esityksen ajatusmaailman ja tekniikan hahmottamisessa. Ei toki, tietoisesti olemme päättäneet pitäytyä näissä perinteisemmissä teknisissä muodoissa.

Kuukauden kirjavinkki

Anna Funder: Stasiland. Stories from behind the Berlin Wall

Julkaistu kahdessakymmenessä maassa. Käännetty kuudelletoista kielelle. Voittanut Samuel Johnson Prize for Non-Fiction  -tietokirjapalkinnon julkaisemistaan seuraavana vuonna (2004). Tällä kirjalla on helppo aloittaa kuukauden kirjavinkki -palstamme.

Tiedättehän kliseen siitä, kuinka kirja vie mukanaan ensimmäisestä sivusta alkaen. Australialaissyntyisen Anna Funderin kirja ihmiskohtaloista Itä-Saksassa tekee juuri näin. Alkaen krapulaisen Funderin metromatkasta Aleksanderplatzille, kuljeskelusta jonka aikana hän pohtii krapulansa olemusta, lapsuuttaan ja sitä, miksi hän oikeastaan kiinnostui Saksasta ja maan menneisyydestä, päättyen hurjan matkan kautta viimeisille sivuille, joilla puheenvuoro annetaan rantojen miehille joiden mukaan ennen kaikki oli paremmin, sillä ’mitä hyötyä on vapaudesta matkustaa jos ei ole rahaa matkustaa’ – tämä kirja todella vie mukanaan.

Funder kertoo uhkarohkeista pakoyrityksistä muurin yli, vanhoista miehistä jotka yhä vihaisina uskovat entisaikojen palaavan, Stasin keräämistä hajunäytteistä jotka säilöttiin purkkeihin, tavallisista ihmisistä joiden perheen muuri erotti, televisio-ohjelmista joita propagandakoneisto tuotti, teini-ikäisistä joita yritettiin suostutella vakoojiksi, vaimoista joiden miehet ”tappoivat itsensä” pidätysselleissä joissa ei oikeasti ollut välineitä tämänlaisen teon tekemiseen. Hän kertoo omista humalaisista illoistaan ja krapulaisista aamuistaan, yrittäen ymmärtää mitä maassa oikein tapahtui, ja mitä se tarkoittaa niille ihmisille jotka elivät ja elävät sitä aikaa edelleen. Ihmisille, kuten tässä elämästään kertova Julia:

”It has to do with how I can’t subject myself to any sort of authority. It’s now to the point where I can’t commit myself to coming anywhere on time – as you saw. I just can’t have structure imposed on me.”

Tämä kirja on hieno, hieno, hieno.

Lukekaa se. On siinä vähän sitä valvontaakin, tiedättehän. Ja Berliini-fiilistelyä, jos sellaisesta tykkää.

Liisa

P.S. Erityiskiitos siitä, että opin miten sana haemorrhage kirjoitetaan. I would never have known.