Tutkimussuunnitelman anatomia

Olemme aiemmin tässä blogissa pilkkoneet osiin abstraktin ja työryhmäesityksen. Nyt käymme käsiksi tutkijan kolmanteen  tärkeään työkaluun: tutkimussuunnitelmaan.

Tyytyväinen professori

Tutkimussuunnitelma on se paperi, jolla todistetaan muille oma pätevyys tutkimuksen toteuttamiseen sekä se itse toteutettavuus. Tutkimussuunnitelma on myös hyvä työkalu itselle omien ajatusten selventämiseen – suunnitelmaan kun on pakko kirjoittaa että mitä sitä oikeastaan onkaan tekemässä ja miksi. Hrrrh. Tutkimussuunnitelmaa tarvitaan esimerkiksi apurahahakemuksiin, joissa sen merkitys on suuri. Suunnitelmaa on hyvä myös aina välillä käydä vilauttamassa jatkoseminaarissa, mikäli haluaa pitää työtä ohjaavan professorin tyytyväisenä.   

Tutkimussuunnitelman sisältö koostuu usein tarkasti määritellyistä osista: tiivistelmä, teoriatausta, aineisto, tutkimuskysymykset, menetelmät, aikataulu ja rahoitus. Näistä aloittelevalla jatko-opiskelijalla on tiedossaan teoriatausta. Piste. Teoriasta riittääkin kirjoitettavaa, koko maisterintutkinnon verran teoreetikkojen esittelyä. On Giddensiä, Baumania, Beckiä, Foucault’ta, unohtamatta tietenkään vanhoja veikkoja Platonia ja roomalaisia. Tästä on hyvä alkaa.

Se, mistä apurahan myöntäjät kuitenkin haluavat kuulla, ovat tutkimuksen käytännöt. Ensinnäkin, mihin kysymyksiin etsitään vastauksia. Tutkimuskysymykset saattavat väitöskirjatyön alussa olla laajahkoja, tyyliin ”Millainen on maailma”. Siitä sitten vähitellen ryhdytään kaventamaan siten, että lopulliset tutkimuskysymykset muotoillaan juuri ennen kuin väitöskirja menee painoon (näin olemme kuulleet).

Syrjäytynyt?

Aineisto ja menetelmät ovat myös tärkeitä. ”Aion haastatella syrjäytyneitä.” Okei, ihan kiva, mutta keitä he ovat ja mistä heitä löytää? Mitä kysytään, kuka haastattelut tekee ja kuinka paljon niitä tarvitaan? Oletko valinnut diskurssianalyysin sen seksikkyyden vuoksi vai onko siitä oikeasti hyötyä tutkimuskysymyksiin vastaamisessa? Itse pidämme sekä tutkimuskohteiden että -menetelmien valinnassa pääkriteerinä seksikkyyttä.

Tieteellisessä tutkimussuunnitelmassa käsitteet abstrakti ja konkreettinen ovat päälaellaan: usein osiot aikataulu ja rahoitus tuntuvat kirjoittajan mielestä abstrakteilta, samalla kun niitä edeltävä monen sivun tieteellinen jargon voi tuntua hyvinkin konkreettiselta. Aikataulu- ja rahoituskohdat saatetaan ohittaa siis lyhyesti. Virhe. Väitöskirjan tekijän on arvioitava ainakin vuositasolla, jollei kuukausittain, mitä asioita hän kulloinkin aikoo tehdä. Heiskasen-Mäkisen tutkimussuunnitelmissa lukeekin:  

”Tulen väittelemään loppuvuodesta 2015.” 

Lauseen totuudenmukaisuudesta emme mene takuuseen. Meillä ei myöskään ole tietoa mitä käy, mikäli emme pysty lunastamaan lupauksiamme. Luultavasti meidät haetaan kotoa julkiseen piiskaukseen ja meille myönnetyt rahat peritään pois. Siis ne rahat, joista olemme tutkimussuunnitelmissamme – rahoitusta hakiessamme -  kirjoittaneet. Onkin hieman irvokasta, että rahoitusta hakiessa tulee tietää, miten aikoo väitöskirjatyönsä rahoittaa. ”Rahoitussuunnitelmani mukaan tulen tekemään tutkimustani apurahalla, joka minulle myönnetään tämän rahoitussuunnitelman perusteella.” Kehäpäätelmä, mikä se olikaan?

Tutkimussuunnitelman tärkein osa on tiivistelmä, koska lukija ei yleensä jaksa lukea sitä pidemmälle. Eli, kun on ensin painettu viikkokaupalla töitä muiden osioiden kanssa, tiivistelmä kirjoitetaan viimeisen tunnin aikana. Loogista, eikö totta?

Olemme itse jo hyvin ansioituneita tutkimussuunnitelman kirjoittajia (kröh). Olemme siis tehneet niitä paljon. Mieleemme on jäänyt erityisesti yksi viikko, jolloin oli joka ilta suuret juhlat ja perjantaina kahden tärkeän apurahahakemuksen DL. Arvatkaapa kuinka siinä kävi.

Ammattina apurahatutkija

Väitöstutkimuksen tekemiseen myönnettävistä apurahoista on valtava kilpailu, ja niitä saavat ne harvat jotka ovat kirjoittaneet hyvän tutkimussuunnitelman, joilla on ympärillään riittävän suuri ja asiantunteva tukiverkosto (tutkimusryhmä, ohjaajat), ja joiden aihe sopii rahoittavan tahon intresseihin. Väitöskirjan tekeminen apurahalla tarkoittaa usein yhden vuoden mittaisia apurahakausia ja jokavuotista jännitystä rahoituksen jatkumisesta.

Apurahat ovat pieniä, ja niistä joutuu itse maksamaan oman työeläkemaksunsa ja usein korvauksen myös työtilastaan. Apurahatutkija ei virallisesti kuulu yliopiston työyhteisöön, eikä siten ole oikeutettu esimerkiksi työterveyshuoltoon. Pienipalkkainen pätkätyö vailla mitään tietoa jatkosta - kuka apurahatutkijaksi siis haluaa ja miksi ihmeessä?

Tohtorit saavat myös miekan, MIEKAN!

No, me olemme tämän tien valinneet, mielikuvissamme tohtorinhatun mukanaan tuomat lukuisat työtarjoukset, isot palkat ja ylenpalttinen gloria ja kunnioitus. Ja kyllähän itse apurahalla työskentelyyn sisältyy monia hyviä puolia, vapaat työajat nyt ensisijaisina. Kestävän kehityksen periaatteiden mukainen työelämä korostaa degrowthia ja downshiftaamista; ilmastonmuutoksen pysäyttämisen ohella tavoitteena on onnellisempi työväestö. Sitäkin apurahatutkiminen ammattina tarkoittaa: kun sataa lunta, jään kotiin töihin.

Väitöskirjaa tekevä on kuitenkin jatkuvasti oman ja koko tiedeyhteisön arvioivien silmien alla. Mitä olet saanut aikaiseksi? Oletko julkaissut? Missä vaiheessa työsi on? Sinua arvioidaan henkilökohtaisesti – ja joskus henkilökohtaisten ominaisuuksiesi perusteella. Työhön sisältyy paljon niin sisäisiä kuin ulkoisiakin paineita, ja niitä puretaan usein työskentelemällä illat ja viikonloput, jättämällä lomat pitämättä.

Gloria ja työtarjoukset ovat vielä edessäpäin (uskomme niihin yhä!), mutta nyt apurahalla jatko-opintojamme rahoittaessamme haluaisimme nostaa esille kaksi seikkaa, joita kannattaa miettiä ennen apurahahakemuksen lähettämistä.

1. Toimeentulo apurahakauden aikana: apurahojen suuruus on keskimäärin 21 000–23 000 euroa vuodessa, useimmilla säätiöillä tohtorintutkintoa suorittavalle sen 21 000. Kuukautta kohti siis 1 750 euroa. Työeläkemaksu on tämänsuuruisesta apurahasta 2 510 euroa vuodessa eli 209 euroa kuussa. HY:n valtiotieteellisessä tiedekunnassa apurahatutkijoilta peritään sadan euron kuukausikorvaus työtilasta. 1750 – (209 + 100) = 1441. Käteen jäävä osuus on siis samaa luokkaa kuin kolmannen vuoden opiskelijan harjoittelijan palkka. Haluamme tähdentää, että olemme äärimmäisen kiitollisia meitä rahoittaneille säätiöille. Samaan aikaan haluamme kuitenkin tuoda esille sen, että ainakin Helsingissä asuva, apurahalla työskentelevä maisteri saattaa tarvita joko pienen sivutyön tai hyvätuloisen puolison rahoittaakseen elämänsä.

2. Toimeentulo apurahakauden jälkeen – Entä jos uutta apurahaa ei myönnetä ja jää työttömäksi: on todennäköistä mutta ei varmaa, että jatko-opiskelija saa työttömyyskorvausta jäädessään työttömäksi apurahakauden jälkeen. Jos jatko-opiskelu katsotaan päätoimiseksi opiskeluksi, joutuu hakija luopumaan opinto-oikeudestaan ennen mahdollisuutta työttömyystukeen. Päätoimiseksi opiskelu saatetaan katsoa esimerkiksi, jos jatkotutkinnon suorittaminen on aloitettu heti perustutkinnon jälkeen. Tätä ei kukaan meille kertonut. Muistin varassa kirjoitettu lainaus jonkun ammattiliiton sivuilta (huomaa tutkijan tarkkuutemme):

”K: Jos jatko-opiskelija alkaa tehdä väitöskirjaa apurahalla, mutta ei ensimmäisen vuoden jälkeen saa rahoitusta vaan jää työttömäksi, eikä saa myöskään työttömyyskorvausta, onko järkevää siis edes ottaa vastaan vuoden mittaisia apurahakausia?

V: Tämä on jokaisen nuoren tutkijan itse mietittävä.”

Etuoikeutettuina apurahansaajina (sillä etuoikeutetuiksi me itsemme kaikesta huolimatta miellämme) työnkuvamme ansaitsee myös rajattomasti kehuja: on useimmiten ihan siistiä tehdä töitä siten, että saa asettaa itse omat vaatimuksensa ja tavoitteensa. Vaikka yliopisto-organisaatio on jähmeä, joutuu apurahatutkija sen kanssa kohtaamisiin varsin harvoin: huippua on siis myös se, että voi käyttää työaikaansa todelliseen työn tekemiseen byrokratian sijaan. Ja ne sisällöt! Itse kirjoitat tutkimussuunnitelman, haet sille rahaa ja sen jälkeen toteutat sen. Ohjaajien ja muiden suosiollisella avustuksella toki, mutta kädet saavat operoida melko vapaasti. Vaikka kirjoittamalla blogia työajalla!

Jälkihuomio: syy miksi blogi on tässä syksyllä jäänyt päivittämättä, on se että molemmat blogistit ovat olleet hautautuneita apurahahakemusten kirjoittamiseen.

Toiminta, tapa, rakenne

Syksyisin sitä aina kaipaa vähän rakennetta elämään. Tämän vuoksi jatkossa(kin) blogimme kirjoitukset sijoittuvat allaolevaan nelikenttään.

. 

Nelikentän pystyakseli määrittää, käsitteleekö kirjoitus yleisesti jatko-opiskelua/maailmaa vai erityisesti tutkimusaiheitamme. Vaaka-akseli kertoo kuinka tosissaan teksti on kirjoitettu.

Mikä parasta: kuten monia muitakin nelikenttiä, tätäkin voi oikeastaan soveltaa kaikkeen kirjoitettuun ja puhuttuun.Olkaa hyvät!

Spela lagom?

Suomalaisen hyvinvointivaltioprojektin tavoitteena on, nimensä mukaisesti, ollut hyvinvoinnin edistäminen. Hyvinvoinnin sanotaan muuttuvan enemmän elintapoihin keskittyväksi, eikä ihmisiä uhkaavien sosiaalisten riskien luonne ole enää samanlainen kuin ennen. Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan, ja yhä useammin hyvinvointiamme uhkaa ennemmin oma käytöksemme kuin rakenteellinen epäkohta. Vai onko näin sittenkään?

Ruotsissa on juuri ilmestynyt kahden toimittajan (Anton Gustavsson & Adam Svanell) kirjoittama kirja "Spela lagom! Hur drömmen om snabba pengar gjorde Sverige spelberoende", jonka nimessä jo viitataan siihen, kuinka valtion tavoite suurista rahapelituotoista on saanut aikaan rahapeliongelmia. Spela lagom viittaa Ruotsin valtion lisensoiman rahapeliyhtiön Svenska Spelin kampanjaan, jossa kehotetaan pelaajia säilyttämään pelissä maltti. Pelaaminen on lagom kun se on hauskaa ja pelaajan hallinnassa. Lagom on myös yksilöllistä – toiselle sata kruunua on iso raha, toiselle pieni panos.

Ongelmapelaajille, heille jotka ovat pelaamisen vuoksi menettäneet asuntonsa, valehdelleet vuosikymmeniä puolisolleen tai kerjänneet kadulla rahaa pelaamiseen, spela lagom on mahdotonta. Kansalaisten holhous tai suojelu on aina kyseenalaista, mutta esimerkiksi sairastavuuden ja kuolleisuuden vähentämiseksi sitä tehdään vaikkapa alkoholipolitiikassa. Rahapelaamisen mahdollisuudet ovat tällä hetkellä laajat, niin yksinoikeusyhtiöiden kuin ulkomaisten rahapelisivustojen kautta. Olisiko syytä tiukentaa rahapelaamisen rajoituksia, holhota ja suojella, pyrkiä hyvinvoinnin lisäämiseen? Vai riittääkö kehotus spela lagom?

Jatko-opiskelija kesälomalla

Loma, niin, kyllä sitä on,

en vain oikein tiedä milloin.

Nyt ehkä? Viikon päästä? Viikko sitten?

Loma on vain minun ja kalenterini välinen asia,
siitä ei ole kiinnostunut henkilöstöosasto, SIP, SAP tai SÖP -järjestelmä.

Miten voin sen itse päättää? Eikö kukaan tosiaan vahdi?

"Olin lomalla, juu, Ruotsissa kävin."
Selkeästi, maan raja asettaa rajan lomalle.

Tänään en ole lomalla.
Kolmelta torikauppiaat lähtevät, mansikat pitäisi pakkaseen, ehkä lähden minäkin.

Huomenna en varmasti ole lomalla.
Nukuttaa aamulla kovin, eilen skumppailta venähti, menen vasta iltapäivällä.

Joustavuus, vastuu, tavoitteet.

Todistettavasti olen ollut lomalla 1,5 viikkoa.
Ja se yksi perjantai kun lähdin yhden junalla festareille.
Ja juhannuksen vieton aloitin jo tiistaina.

Lähden lounaalle, palaan kahden viikon kuluttua.
Se on jatko-opiskelijan loma.

Entä se artikkeli? Lukisinko vähän teoriaa tässä riippumatossa?
Sekin on jatko-opiskelijan loma. Teoriassa.

Heiskasen-Mäkisen keskustelukerhon kevätjuhlat

Blogimme viimeaikainen hiljaiselo viestii vilkkaasta menosta blogin ulkopuolella. Seuraa lyhyt reportaasi eräistä toukokuisista juhlista ja niihin johtaneista tapahtumista.

Perustimme alkuvuodesta 2012 keskustelukerhon, joka on pyörinyt ensimmäistä kauttaan tämän kevään. Keskustelukerho on nimeltään torstaitee, vaikkakaan sitä ei järjestetä aina torstaisin, eikä siellä tarjoilla teetä (ellei senkertainen vieraamme erikseen toivo teetä).

Kerhon alkuperäinen idea oli ystävien tapaamisen lisäksi kehittää keskustelutaitojamme ja oppia uusia asioita hauskalla tavalla. Tätä edesauttaaksemme olemme kutsuneet joka viikko yhden henkilön vieraaksemme puhumaan aiheesta, jonka vieras saa päättää. Aihetta ei tarvitse kertoa meille etukäteen, eikä sen tarvitse liittyä sosiaalipolitiikkaan tai edes akateemiseen maailmaan. Keskustelun helpottamiseksi olemme kuitenkin pyytäneet vieraitamme valmistelemaan aiheestaan lyhyen alustuksen. Myös taustamateriaalia on saanut halutessaan tuoda, ja moni käyttikin tätä mahdollisuutta hyväkseen.

Keskustelukerhon kevätkausi oli suuri menestys. Meillä kävi yhteensä yhdeksän vierasta ja keskustelunaiheet vaihtelivat akateemisista analyyseistä (mm. sosiaalipoliittisen järjestelmän nykytila ja tulevaisuus) ja aatteellisista aiheista (esim. rumpologia, porvarismi) empiirisiin ja henkilökohtaisempiin keskustelunavauksiin (huumeet, ironia).

Kevätkausi huipentui suuriin juhliin, jonne kaikki keskustelijat olivat kutsuttuja.

  

Eräs vieraamme kuvasi myöhemmin iltaa sanoin ”luulin jo päässeeni eroon elämästä, jossa cocktail-palat eivät lopu kesken ja ilmainen viini virtaa ”.

Juhlien ohjelmaan kuului syömisen ja juomisen lisäksi myös keskustelukerhon näyttelynavajaiset. Näyttely koostui valokuvista ja vieraidemme piirroksista. Tässä Heiskanen esittelee näyttelyä.

Ilta huipentui juhlapuheeseen ja kunniakirjojen jakoon, kuten jokaisessa itseään arvossa pitävässä kevätjuhlassa kuuluu. 

Heiskasen-Mäkisen keskustelukerho jakoi 16.5.2012 kunniamaininnat

kvasitieteellisyydestä

henkilökohtaisesta otteesta

opettajanlahjoista

laajasta huumetietoudesta

sosiaalipoliittisuudesta

rohkeudesta

eläinrakkaudesta

parhaasta ideasta. 

Lisäksi jaettiin diplomi naiselle.

Palkitut ryhmäkuvassa

Uskomme nyt olevamme valmiimpia keskustelemaan erilaisista aiheista yllättävissä tilanteissa. Olemme tosin iloisia, että kukaan ei tuonut aiheeksi esimerkiksi Hobbesin Leviathania tai Yhdysvaltojen sisällisotaan liittyvää asetuotantoa. Jo keskustelu finanssikriisistä muistutti välillä enemmän opetus- kuin keskustelutilannetta. Onnistunut kokeilumme saa kuitenkin jatkoa, kun keskustelukerho palaa taas syyskaudella uusin avauksin ja vierain! Jos Sinä, lukija, koet polttavaa halua tulla vieraaksi kerhoomme, otamme hakemuksia vastaan osoitteeseen heiskanenmakinen[a]gmail.com.

Heiskasen-Mäkisen mediallinen linjaus: VMP

HUOM! Ylen puoli yhdeksän uutiset, Tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen kirjoittajat, yhteiskuntapolitiikan opiskelijoiden ainejärjestölehti Kajahdus ja Paavo Väyrynen SAAVAT EDELLEEN käyttää blogitekstejämme uutisoinnissaan. Mikäli tästä kehotuksesta huolimatta yllämainitut tahot eivät käytä tekstejämme, meille tulee siitä niinku tosi paha mieli, ja vaadimme ainakin yhtä miljoonaa euroa korvaukseksi.

Jos muut kuin edellä mainitut tahot lainaavat (oletusarvon mukaisesti vääristellen) sanansäiläämme, pyydämme heitä tuomaan työhuoneellemme olutta.

Kirjoitimme tämän tekstin siten, että tietyt ihmiset ymmärtävät sen olevan vitsi, vaikka emme ole oikeastaan itsekään ihan varmoja onko tämä nyt vitsiä vai ei. Jos tätä vitsiä ei ymmärretä, teemme sekä rikosilmoituksen että kantelun julkisen sanan neuvostolle. Kyse on vakavasta asiasta. Puemme sen kuitenkin vitsin muotoon, joka saattaa olla jostakusta hauska tai sitten ei. Tiedämme tosin ainakin yhden tahon, jonka mielestä tämä vitsi ei missään määrin ole hauska, mutta sillä ei ole väliä, koska tämä on kuitenkin vitsi ja tiedämme heidän olevan tiukkapipoisia, etenkin jos he ottavat tämän tosissaan. Vai olikohan tämä nyt sittenkään vitsi? Huoh, blogistin raskas arki.

Seuraavaksi kirjoitamme vakavista asioista.

Konferenssi-suomi sanakirja

Toim. huom.: Pohjautuu huhu- ja kuulopuheisiin, Internetiin sekä uniin. EI perustu Heiskasen-Mäkisen omiin saati tutkijakollegoiden kokemuksiin.

”Olin työmatkalla viime viikolla.”

= Konferenssi! Konferenssi!!

”Konferenssi kesti kaksi päivää.”

= Olin matkalla viikon.

”Lentomatkustaminen on aina kuluttavaa.”

= Hyödynsin ilmaista alkoholitarjoilua reilusti, kuten yleensä.

”Puhujat olivat toinen toistaan kovatasoisempia.”

= Oli siellä muutama ihan hyvä paperi.

”Pääpuhujalla oli monia mielenkiintoisia näkökohtia.”

= Jotka kertoisin, jos olisin a) ollut hereillä ja b) ymmärtänyt ne.

”Tapasin kaikkia uusia ihmisiä.”

= Oli kivaa nähdä samoja naamoja kuin edellisissä konferensseissa.

”Konferenssin todellinen hyöty oli verkostoitumisessa.”

= Istuin baarissa muiden tutkijoiden kanssa.

”Cocktail-tilaisuudessa sain mahdollisuuden keskustella muiden osallistujien kanssa tutkimuksestani.”

= Keskustelin lähinnä viiniä tarjoilevan henkilön kanssa.

”Lauantaina ohjelmassa ei ollut tutkimusaiheeseeni erityisesti liittyviä esityksiä”

= Tutustuin perjantai-iltana konferenssikaupungin yöelämään.

”Siis työmatkojahan nämä ovat.”

= Harvoin olen ollut niin krapulassa.

”Aika raskas reissu kuitenkin”

= Aika raskas reissu kuitenkin.

Työryhmäesityksen anatomiaa

Olennainen osa väitöskirja- ja tutkimustyötä ovat tutkimuksen etenemisestä (se etenee!!) kertominen ja muiden esitysten kuunteleminen työryhmissä eri konferensseissa. Pilkomme nyt osiin kokemuksiamme hyvästä (ja huonosta) esityksestä.

Konferenssiesityksen ytimenä on tutkimuksen suunnitelma, toteutus tai tulokset. Muuhun voidaan suhtautua kummeksuen. Esityksessä kerrotaan yleisölle jostakin osasta tutkimusta, ja sitä tukee usein PowerPoint-setti. Visualisointi PP:n avulla on mielestämme aina järkevää, koska jos esityksen pitäjä puhuu englantia esimerkiksi vahvalla venäläisellä (tai suomalaisella…) aksentilla, saattaa pelkästään puhutun esityksen kuunteleminen osoittautua haasteelliseksi. Itse puhujaa tämä ei tosin aina tunnu haittaavan, ja olemmepa joskus todistaneet myös esityksiä joissa tutkija lukee konferenssipaperinsa sellaisenaan yleisön edessä, lisäämättä siihen (tai poistamatta siitä) mitään. Tähän Heiskanen-Mäkinen ei vielä ole uskaltanut ryhtyä, varsinkin kun se usein nimenomaisesti kielletään konferenssien ohjeistuksissa. Ja me suomalaiset noudatamme ohjeistuksia.

Kokemustemme mukaan PowerPoint-esityksen tekeminen alkaa muodostamalla noin viisikymmentä sekavaa diaa, sisältäen muun muassa ison joukon aikaisemmissa esityksissä käytettyjä dioja ja lisäksi tusinan verran sekalaisia huomautuksia, kuten ”tähän se teoria” ja ”joku kiva kuva”. Vähitellen dioja on karsittava, koska usein esityksen pituus ei saa ylittää kahtakymmentäviittä minuuttia, ja puoli minuuttia diaa kohti osoittaisi todellisia nopeuspuhujan lahjoja. Nyrkkisääntönä olemme pitäneet, että diojen määrän ei kannata olla suurempi kuin esitykselle varattujen minuuttien määrä.

Kysymys siitä millaisia asioita PP-esitykseen laitetaan on mielenkiintoinen. Yhden kulttuurin mukaan settiin laitetaan vain muutama kuva tai kaavio, jotka tukevat puhuttua esitystä. Mitä raflaavampia kuvia, sitä varmempi yleisön kiinnostus. Kun seuraavan kerran tuntuu siltä ettei esitys etene, aiomme lisätä siihen kuvia esimerkiksi ”kuumasta kuntogurusta joogaamassa alusvaatteissaan”. Jos tiedeyhteisö ei tälle lämpene, niin sitten ei kyllä millekään.

Toinen koulukunta, Suomessa enemmän vallalla oleva, kannattaa diaesityksen rakentamista puhutun esityksen mukaisesti niin, että se sisältää tärkeimmät pointit kirjoitettuna. Harmillisen usein kuitenkin käy niin, että puhujan mielestä siinä omassa esityksessä tärkeimmät pointit muodostuvat kaikesta mitä hän sanoo. Ensimmäisillä konferenssikerroilla tuloksena saattaakin olla 40 kalvoa kasin kirjoituskoolla pikapuhuttuna 29 minuutissa ja ”anteeksi, johtopäätökset jäivät nyt ajan puutteesta johtuen kertomatta”. Yes, we have been there.

Esityksen muodostaminen on tasapainoilua näiden kahden näkemyksen välillä – kumpikaan liioiteltuna ei toimi. Parhaimmat esitykset yhdistävät näitä kahta koulukuntaa.

Tässä kuitenkin koulukunnasta riippumatta kolme esityksen rakenteeseen liittyvää seikkaa, jotka olemme havainneet käteviksi.  

1. Raflaava otsikko
Otsikko on oikeasti todella tärkeä. Parhaita otsikoita ovat hassut sanaleikit, kuten sellaiset joissa ANT-lyhennettä käytetään muurahais-merkityksessä, tai sellaiset joissa yhdistetään jännittävällä tavalla vaikkapa tutkimusaihe (Paasikiven-Kekkosen linjan vaikutus maidon hintaan 1960-luvulla) ja menetelmä (etnografia).





2. ”Tässä esityksessä puhun teille…”  -dia
Kyllä, tämä kuulostaa vähän tylsältä, mutta ihmisten (meidän) on yleensä helpompi keskittyä asiaan, jos he tietävät mihin asia on menossa.  Toki sisällysluettelosta joku saattaa myös kuvitella, että tutkija itse tietää mihin esitys on menossa.  Ja se on aina plussaa!   

 3. Viimeisen dian kiitokset
Näitä näkee yllättävän harvoin niiden selvästä nerokkuudesta huolimatta. Kun vapisevin äänin lopulta pääsee esityksen loppuun ja keskittyy vastaamaan kysymyksiin (seuraava anatomia-palsta muuten käsittelee näitä kysymyksiä!), on hyvä että taululle heijastumaan jäävässä viimeisessä diassa on nimesi, yhteystietosi ja parhaassa tapauksessa myös esityksen aiheesta kirjoittamasi julkaisut sekä joku kiva kuva. Kuva auttaa erityisesti niissä tilanteissa, joissa esityksesi ei ole herättänyt juurikaan kysymyksiä. Silloin aina joku voi viitata ja kysyä onko tuo luminen maisema Suomesta. Sitä on sitten mukava yhdessä hymistellä

Lopuksi haluamme mainita lyhyesti PowerPointin haastajasta. Moni tutkija lienee jo nyt nähnyt ainakin yhden Prezi-esityksen, joka on PowerPoint-esityksille rinnakkainen muoto. Heiskasen-Mäkisen virallisen linjauksen mukaan hyvin tehdyt Prezit ovat ”totally cool”. Itse emme ole vielä siirtyneet pois PowerPointeista, mutta tämä ei johdu siitä että meillä olisi ollut vaikeuksia Prezi-esityksen ajatusmaailman ja tekniikan hahmottamisessa. Ei toki, tietoisesti olemme päättäneet pitäytyä näissä perinteisemmissä teknisissä muodoissa.

Kuukauden kirjavinkki

Anna Funder: Stasiland. Stories from behind the Berlin Wall

Julkaistu kahdessakymmenessä maassa. Käännetty kuudelletoista kielelle. Voittanut Samuel Johnson Prize for Non-Fiction  -tietokirjapalkinnon julkaisemistaan seuraavana vuonna (2004). Tällä kirjalla on helppo aloittaa kuukauden kirjavinkki -palstamme.

Tiedättehän kliseen siitä, kuinka kirja vie mukanaan ensimmäisestä sivusta alkaen. Australialaissyntyisen Anna Funderin kirja ihmiskohtaloista Itä-Saksassa tekee juuri näin. Alkaen krapulaisen Funderin metromatkasta Aleksanderplatzille, kuljeskelusta jonka aikana hän pohtii krapulansa olemusta, lapsuuttaan ja sitä, miksi hän oikeastaan kiinnostui Saksasta ja maan menneisyydestä, päättyen hurjan matkan kautta viimeisille sivuille, joilla puheenvuoro annetaan rantojen miehille joiden mukaan ennen kaikki oli paremmin, sillä ’mitä hyötyä on vapaudesta matkustaa jos ei ole rahaa matkustaa’ – tämä kirja todella vie mukanaan.

Funder kertoo uhkarohkeista pakoyrityksistä muurin yli, vanhoista miehistä jotka yhä vihaisina uskovat entisaikojen palaavan, Stasin keräämistä hajunäytteistä jotka säilöttiin purkkeihin, tavallisista ihmisistä joiden perheen muuri erotti, televisio-ohjelmista joita propagandakoneisto tuotti, teini-ikäisistä joita yritettiin suostutella vakoojiksi, vaimoista joiden miehet ”tappoivat itsensä” pidätysselleissä joissa ei oikeasti ollut välineitä tämänlaisen teon tekemiseen. Hän kertoo omista humalaisista illoistaan ja krapulaisista aamuistaan, yrittäen ymmärtää mitä maassa oikein tapahtui, ja mitä se tarkoittaa niille ihmisille jotka elivät ja elävät sitä aikaa edelleen. Ihmisille, kuten tässä elämästään kertova Julia:

”It has to do with how I can’t subject myself to any sort of authority. It’s now to the point where I can’t commit myself to coming anywhere on time – as you saw. I just can’t have structure imposed on me.”

Tämä kirja on hieno, hieno, hieno.

Lukekaa se. On siinä vähän sitä valvontaakin, tiedättehän. Ja Berliini-fiilistelyä, jos sellaisesta tykkää.

Liisa

P.S. Erityiskiitos siitä, että opin miten sana haemorrhage kirjoitetaan. I would never have known.

Heiskanen-Mäkinen vice versa

Jokainen aloitteleva väitöskirjan tekijä kammoaa yhtä kysymystä: ”Niin mistä sä teitkään sitä sun väitöskirjaasi.” 

Älkää nyt käsittäkö väärin, kaikki puhuvat omasta tutkimuksestaan mielellään vaikka tuntikausia, mutta ne tilanteet, joissa tämä kysymys esitetään, ovat yleensä sellaisia joissa vastauksen odotetaan kestävän tuntikausien asemesta sellaiset 7 sekuntia. Lisäksi kysyjää ei useinkaan kiinnosta niinkään vastaus vaan takanasi oleva boolikulho, ja hän harvemmin tietää tutkimuksesi aihepiiristä yhtään mitään. Kun esitettyyn kysymykseen vastaa jotain, oikeastaan mitä tahansa, seuraa jatkokommentti ”aaa, siis tutkit tätä ja tätä” joka on aina aivan eri asia kuin mitä olet oikeastaan tarkoittanut. Vielä pahempi tilanne on, jos kysyjä todella tietää aiheestasi jotain, jolloin hän pystyy arvioimaan jokaisen sanomasi sanan ja asettamaan sen kontekstiin. Huh, konteksti, tutkijan pahin vihollinen.

Ratkaisuna tähän monet ovat kehittäneet tutkimuksestaan yhden yleispätevän lauseen, joka saattaa kyllä tarkoittaa jotain. Ymmärrys, tulkinta ja muistaminen ovatkin sitten toinen juttu.

Jotta Heiskanen-Mäkinen ei uusintaisi tätä toimintamallia, ja myös osittain testataksemme (toistaiseksi) täydellistä yhteistyötämme, päätimme kokeilla mitä me osaamme kertoa toistemme väitöskirjatöistä. Seuraavissa kappaleissa siis täydennämme tummennetut lauseet koskien toistemme tutkimuksia, Heiskanen kertoo Mäkisen työstä ja Mäkinen Heiskasen työstä. You get the picture. Jos tämä ei mene täysin pieleen, analysoimme lopussa mitä sitä oikeastaan on tullut ymmärrettyä.

Heiskasen väitöskirja: Panoksena hyvinvointi (hieno työotsikko muuten!)

Heiskanen tekee väitöskirjaa rahapelaamisesta. Hän on erityisesti kiinnostunut ongelmapelaajista tai oikeastaan ongelmapelaamisesta sosiaalipoliittisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Heiskanen tutkii sitä, miten peliongelmat vaikuttavat kokonaisvaltaisesti pelaajan hyvinvointiin. Väitöskirjan keskeinen tutkimuskysymys on haastava määritellä tarkkaan, mutta liittyy varmasti siihen, minkälainen ilmiö ongelmapelaaminen on. Esimerkiksi kuinka laajalle levinnyttä se on, minkälaisia ongelmia ongelmapelaaminen aiheuttaa yksilön hyvinvoinnille (esim. sosiaaliset suhteet, talous, työelämä jne.) ja miten näihin hyvinvointivajeisiin voitaisiin puuttua jatkossa entistä tarkemmin. Lisäksi satunnaisissa keskusteluissa Heiskanen pohtii usein sen oikeudenmukaisuutta että yhteiskunta kerää pelien kautta rahaa myös niiltä, joilta pelit vievät kaiken. 

Kyseisen aiheen tutkiminen on tärkeää, koska peliongelma ei ole yksittäinen ongelma, vaan on usein yhteydessä moniin muihin sosiaalisen elämän ongelmiin. Lisäksi on olennaista pohtia sitä, että joidenkin tutkimusten mukaan (tähän Heiskanen laittaisi lähteen) hyvin pieni joukko kaikista pelaajista pelaa suuren osan kaikista pelatuista rahoista. Siten on mahdollista, että juuri kaikkein heikompiosaisimmat, ne joille pelaaminen on ongelma, päätyvät menettämään paljon muita enemmän. Tämä ei varmaankaan mene ihan näin, mutta en nyt täsmälleen muista miten. Heiskasen tutkimusta kannattaisi rahoittaa, sillä ongelmapelaaminen on tärkeä sosiaalipoliittinen aihe, uudenlainen yhteiskunnallinen ongelma, johon puuttumiseen vaaditaan lisätietoa ja tutkimusta. Lisäksi toistaiseksi pelailua on tutkittu kaikenlaisista hassuttelunäkökulmista, siellä Tampereellakin on se joku pelitutkimuslaitos, missä ne vaan WoWittaa päivät pitkät ja ehkä kaljaakin juovat eivätkä istu kaikkia päiviä arkistossa, kuten Heiska on tehnyt viime viikkoina. (No okei, yhdet kaljat juotiin lounaalla toissaviikolla.)

Tähän mennessä Heiskanen on saanut aikaan yhden julkaisun THL:ssä nettiriippuvaisuudesta. Lisäksi Heiskanen on puhunut ainakin kahdessa kotimaisessa konferenssissa ja yhdessä kansainvälisessä tapaamisessa tutkimuksestaan. Parhaillaan Heiskanen kirjoittaa paperia konferenssiin joka on briteissä huhtikuussa. Lisäksi Heiska on aktiivinen osapuoli Heiskasen-Mäkisen linjassa. Go Heiska! Heiskasen suurimmat haasteet ovat olleet aineiston hankkiminen, joka vaikuttaa yllättävän työläältä. Heiskanen kuitenkin handlaa tilanteen hyvin, kuten aina.

Populaari kadunmiehen lyhennys Heiskasen aiheesta olisi: onko se reilua, että valtio ottaa köyhiltä rahat pois hassuttelun ja hauskanpidon nimissä? Won’t someone please think of the problem gamblers?!

Heiskasen kommentit Mäkisen tietouteen: Selvästi Mäkinen on kuunnellut tarkasti ajatuksiani ja esittää väitöskirjani lähtökohdat mielenkiintoisista näkökulmista. Kokeilu on ainakin tähän saakka siis onnistunut! Mäkisen tiivistys herättää kuitenkin miettimään, suhtaudunko aiheeseeni liian ryppyotsaisesti ja pauhaan liikaa ongelmapelaajien asemasta rahapelijärjestelmässä? Ehkä minunkin pitäisi vähän kokeilla WoWia (tai edes Mahjongia), ja päästää tutkimukseeni kulttuurisia näkökantoja?

Mäkisen väitöskirjan otsikko on englanniksi ja niin kovin monisanainen, että en sitä kuollakseni muista. Muistan, että se on tosi hyvä, ja että siinä mainitaan sanat responsibilization ja surveillance. Alussa on nokkela kysymys.

Kollega Mäkinen viereisessä huoneessa kirjoittaa väitöskirjaansa liittyen valvontaan, valvonnan vastuisiin ja sen uusiin muotoihin, erityisesti nettikameroihin liittyen. Mäkisen keskeinen tutkimuskysymys muotoutuu valvonnan vastuuttamisen ja valvonnan arkipäiväistymisen kautta. Hän tutkii väitöskirjassaan valvonnan muotoja tavallisessa elämässä ja sitä, miten valvonnan vastuut jakautuvat – ja kuka ne jakaa. Mäkisen väitöskirjatyöhön liittyy olennaisesti myös esimerkiksi vaalikopissa Venäjällä seksiä harrastavien ihmisten katseleminen Youtubesta. Kuka valvoisi Mäkistä?

Aiheen tutkiminen on ensisijaisen tärkeää, koska valvonta lisääntyy ja tulee yhä enemmän osaksi jokapäiväistä elämäämme. Valvonnan eri muotoja tulee tutkia, jotta pystymme ensinnäkin huomioimaan ne ja toisekseen esittämään niitä kohtaan kritiikkiä. Tallennumme päivittäin mitä moninaisimmille kameroille, mutta sen lisäksi käytämme valvontaa enenevissä määrin itse. Elämmekö pian vuodessa 1984 Orwellin tapaan, vai sijoittuuko valvonnan lisääntyminen kivuttomasti ajatusmaailmaamme?

Mäkisen tutkimuksen rahoittajat ovat sijoittaneet resurssinsa hyvään kohteeseen, koska meidän tulee tutkia sitä maailmaa jossa elämme ymmärtääksemme sitä paremmin. Mäkisen tutkimusta kannattaisi rahoittaa, koska valvonnan muotojen ja sen vastuiden tutkiminen on ajankohtaista ja yhteiskunnallisesti hyödyllistä, ja tuloksia voi hyödyntää myös päätöksenteossa, ainakin ideologisesti päätöksenteon taustalla. Ja onhan se kiva, että tyhjää venelaituria tai opiskelijoiden kahvinkeitintä aina joku silloin tällöin vilkaisee, nimittäin Mäkinen ruudun takaa.

Tähän mennessä Mäkinen on osallistunut aktiivisesti keskusteluihin valvonnasta ja sen tutkimisesta yhteiskuntatieteissä sekä valvontaan liittyvissä että sosiaalitieteiden konferensseissa. Mäkinen tuntee jo hyvin tutkimuskenttäänsä, ja on vakiinnuttamassa paikkaansa oman tutkimuksensa ja lähtökohtiensa kautta tällä kentällä. Kuumeisesti Mäkinen myös kirjoittaa ensimmäisiä artikkeleitaan, jotka ilmestyvät aiemmin kuin arvaisikaan. Juuri eilen Mäkinen allekirjoitti ensimmäisen sopimuksensa kokoomateoksessa ilmestyvästä artikkelista, josta palkkioksi hän tulee samaan yhden (1) kappaleen kyseistä teosta. Rikkaat tutkijan kissanpäivät ovat siis vielä edessä.

Suurimmat haasteet Mäkisen väitöskirjaprosessissa liittyvät teoreettisen viitekehyksen muotoutumiseen (eikö meillä kaikilla?). Sijoittaako empiirinen aineisto vastuuttamisen keskusteluihin tai kansalaisuuden teorioihin? Kenellä valta on – vai onko se todella siellä prosesseissa, ja paluu Monsieur Foucault’hon edessä? Mäkisen pohdinnat aiheesta antavat kuitenkin viitteitä siitä, että teoreettisia läpimurtoja on vielä luvassa.

Kadunmies lyhentäisi Mäkisen väitöskirjan aiheen ”Valvonnan vastuiksi ja uusiksi muodoiksi”, ja väitöskirjasta on sen valmistuttua iloa ja hyötyä varmasti jokaiselle (kameralle tallentuneelle) tallaajalle. Tärkeä käsite Mäkisen väitöskirjassa on ”schmurveillance”, joka viittaa alkuperäiseen termiin ”surveillance”, mutta on rutkasti hauskempi.

Mäkisen kommentit Heiskasen kuuntelutaitoihin: Heiskanen osuu asian ytimeen. Vastuuttaminen schmastuuttaminen valvonnan hupi- ja iloittelukäytöt ovat olleet kovin lähellä sydäntäni viime aikoina – olenkin onnellinen että Heiskanen muistutti minua vähemmälle huomiolle jääneestä schmurveillance -käsitteestäni. Aion nostaa sen seuraavan konferenssiesitykseni otsikkoon. Teoreettisen viitekehyksen muotoutumisen haasteellisuudesta voinen todeta, että viimeksi tänään suunnittelin keskeisimmän tutkimusteemani vaihtamista. Vanhat faktat tullaan pian siis korvaamaan uusilla, paremmilla faktoilla.

”G’day mate!”

Olimme molemmat niin onnekkaita, että pääsimme tänä talvena hetkeksi pakoon Suomen kylmyyttä, ja mikä parasta, kaikista maailman paikoista AUSTRALIAAN VOI VELJET. Maalla onkin siis kunnia olla tapahtumapaikkana ensimmäiselle ’arvioita konferenssien vapaa-ajanohjelmasta’ - palstallemme. 

Mäkinen on haastava nimi nimilappujen tehtailijoille.

Heiskanen osallistui Melbournessa järjestettyyn rahapelialan konferenssiin marraskuussa ja Mäkinen valvontaa käsittelevään konferenssiin Sydneyssä helmikuussa

Sydneyssä ja Melbournessa vasta kovaa tiedettä tehdäänkin, mutta tutkimus sikseen, arvioimme edellä mainittuja konferensseja seuraavissa kategorioissa:

1. Konferenssien tarjoilut
2. Konferenssiohjelman ulkopuolinen vapaa-aika
3. Saatujen käyntikorttien määrä

Konferenssien tarjoilut 

Australialaiset ilmiselvästi pitävät täytetystä leivästä, koska neljää erilaista leipää oli tarjolla lounailla sekä Melbournessa että Sydneyssä. Lisäksi oli mm. hedelmiä, nuudelisalaattia ja seesamikanaa. Lounas koostui lähinnä asioista, joita voi syödä seisaaltaan ja yhdellä kädellä. Joissain tapauksissa (jos esimerkiksi hotellin aamiainen olisi maksanut 32 dollaria, eikä ennen aamun sessioita ehtinyt Subwayhin, koska oli nukkunut niin myöhään kuin mahdollista johtuen edellisen illan iltaohjelmasta) kahdella kädellä, kulman takana, niin paljon kun suuhun kerralla mahtui. Asteikolla yhdestä kasipuoleen arvioimme australialaisen konferenssilounaan seiskan veroiseksi.

Cocktail-tilaisuuksilla oli tarjolla yhteensä määrätön määrä valkoviiniä, punaviiniä ja kuohuviiniä. (Laskemista hankaloittaa se, että viinitarjoilun alkaessa Mäkinen oli matkalla sairaalaan kuumeen kourissa, ja on täten vain huhupuheiden varassa siitä pohjattomasta viinikarahvista, joka kiersi pöytää kanapeiden jäljessä.) Heiskasen havaintojen mukaan, vastoin suomalaista tapaa jossa viinitarjoilu on usein asetettu cocktail-tilaisuuden alkaessa pöydälle ja lasien määrän hupenemisen voi omilla silmillään havaita (ja luonnollisesti käyttäytyä sen mukaisesti), tulivat viinit Australiassa janoisen luokse tarjoilijapoikien ja -tyttöjen käsivarsilla, nätisti tarjottimelle aseteltuina. Uudestaan ja uudestaan.

Australiassa osataan siis todella huolehtia vieraiden viihtymisestä. Pientä miinusta siitä, että lounasjuomana oli ainoastaan mehua. Ei pieni lasi viiniä ole koskaan kenenkään (konferenssi)suoritusta haitannut.

Konferenssiohjelman ulkopuolinen vapaa-aika 

Siellä se meri siintää.

Yleensä kaksipäiväisissä konferensseissa ensimmäisenä iltana konferenssimaksuun kuuluu jonkin sortin drinkkitilaisuus ja toisena iltana, ts. konferenssin jälkeen, mennään baariin omakustanteisesti. Näin tehtiin myös Australiassa. Heiskanen oli harjoitellut jo kotona lausetta ”Tuu Vosters pliis, one vor iits hand. It is so hot here, ju nou, it is vinter in Vinland.”, mutta pettymykseksi baarien hanasta valui Fostersin sijaan muita olutmerkkejä (kalliiseen hintaan), ja lause jäi käyttämättä.

Konferenssiaikojen ulkopuoliseen ohjelmaan kuuluivat oleellisesti myös meri ja matkamuistoiksi ostetut pehmokoalat ja -kengurut, bumerangit ja didgeridoot. Moni asia kuitenkin erottaa loman ja kongressimatkan. Ei ole sama mennä merenrantaan konferenssiajasta varastetun kahden tunnin aikana, koskettaa merta sukkahousun kärjellä ja palata takaisin, kuin viettää päivä rannalla. Mutta niin, meri se silti oli.
  

Saatujen käyntikorttien määrä
 
3 + 6 ja yhteensä kolme keskustelua mahdollisesta työskentelystä Australiassa tai Uudessa-Seelannissa. (Annettujen käyntikorttien määrä 0. Syynä olemassa olevien käyntikorttien määrä, joka on 0. Yliopistobyrokratia pilaa tulevaisuutemme kaukomaissa.)

Ylipäänsä ihmiset sekä Sydneyssä että Melbournessa olivat kovin ystävällisiä, puheliaita ja mukavia. Ihan aina ei tiennyt, puhuiko yliopiston korkeimmalle johtajalle vai satunnaiselle konferenssivieraalle, mutta joka kerta keskustelut olivat mielenkiintoisia, ja keskustelutoveri vaikutti oikeasti kiinnostuneelta sinusta ja tutkimuksestasi. Ja omasta tutkimuksestaanhan ei voi koskaan puhua liikaa. Vai voiko?